Ads 468x60px

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Välitilinpäätös

Tein tänä keväänä tähänastisen urani jännittävimmän ratkaisun. Otin lopputilin päivätyöstäni Ylen Asiaohjelmissa ja siirryin osakkaaksi Filmlike Oy -nimiseen yritykseen. Liki 10 vuotta kestänyt journalistin polku päättyi ja jatkossa keskityn kaupallisten sisältöjen ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. Työnkuvan kannalta muutos ei loppujen lopuksi ole niin dramaattinen, mutta käytännön tasolla tuntuu kuin olisin vaihtanut planeettaa.

Syitä lähtöön oli kymmeniä ja niistä on vaikea nostaa ainuttakaan suurimmaksi. Yleisradio on mahdollisuuksien talo, mutta siitä huolimatta koin, että minulle mahdollisuuksia ei lopulta ollut kovin monta tarjolla. Sanalla 'mahdollisuus' tarkoitan monipuolisia haasteita ja virikkeellistä työnkuvaa.

Filmlikessä meitä on kolme poikaa, Siikasen Petri, Kaukosen Henrik ja minä. Petri kuvaa, minä ohjaan ja käsikirjoitan ja Henrik tuottaa webcasteja. Töitä riittää ja yritys kasvaa hallitusti. Tärkeintä itselleni on se, että asiakkaille tarjotaan aina parasta, mihin pystymme.

Tämän diplomaattisemmin en osaa asiaa sanoiksi pukea. Yksi elämänohjeistani on ollut se, että lopeta valittaminen jos et uskalla tehdä asioille mitään. Nyt uskalsin ja ratkaisu tuntuu oikealta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

 
Blogger Templates