Tarkoitukseni ei ole antaa kaikenkattavaa esitystä, miten spiikataan hyvin. Huomioni ovat peräisin opeista, jotka olen saanut erilaisissa spiikkaus- ja esiintymiskoulutuksissa. Aloitetaan tilanteesta, jossa olet juuri saapunut edittiin ja kanava on avattu ääntäsi varten.
- Kylmä vesi on pahasta
- Juon aina lasikaupalla vettä spiikatessa. Tykkään että kurkku on kostea ja kimmoisa. Aikaisemmin täytin pullon jääkylmällä raikastavalla vedellä, mutta äänenkäytön kouluttajien mukaan paras vesi kurkulle on kädenlämpöistä. Kylmä kangistaa. Jos kurkussa on limaa, ei kannata rykiä kurkkua väkisin auki. Ääni menee rosolle. Vettä suuhun ja hissukseen kevyttä kröhinää jos ei lima meinaa irrota. - Avaa kroppa
- Jos spiikkaat tosissasi, avaa kroppa ennen kuin avaat suusi. Itse pyörittelen ensin lantiota ja käsiä. Menen sen jälkeen polvilleni maahan. Painan otsan maahan, levitän kädet suoraksi eteen ja menen mykkyrälle. Puhallan keuhkot tyhjiksi. Sen jälkeen avaan kropan kuin kukan, selkärangan nikama kerrallaan. Lopuksi avaan kädet suoriksi kuin vapahtaja-patsaalla. Näin rintakotelon saa auki ja äänellä on tilaa resonoida. - Älä istu
- Istuessa on paitsi kroppa, myös ääni lysyssä. Vaikka spiikkaisit headsettiin (kamala laite) niin tee se sekin pystyasennossa. Kroppa on kuin jousi, joka singauttaa äänen komeasti esiin. Istuessa kroppa ei soi. Seisoessa spiikaten käytät myös käsiäsi luontevammin. Se kuuluu puheessa kun puhut koko vartalollasi. - Paperi katseen korkeudella
- Spiikkaustilanne ei ole Hiihtoliiton tiedotustilaisuus. Leuka ylös! Itse pidän tekstin hieman silmänkorkeuden yläpuolella. Asento on hyvin samankaltainen kuin laulaisin tekstin ilmoille. - Älä lue paperista
- Juuri kun sanoin, että paperi on oltava silmän korkeudella on käskettävä luopumaan koko paperista. Jos juttu ja asia ovat sinulle tärkeitä, et tarvitse paperia muistaaksesi tekstiä. Ilman paperia puhe ei kuulosta enää lukemiselta vaan kertomiselta. Siitähän tässä on kyse - kerrot tärkeän asiasi katsojalle.
- Kuvittele eteesi henkilö, kenelle asiasi kerrot. Itse mietin muutaman henkilön joukkoa, joka seisoo viiden metrin päässä minusta. Äänen täytyy kantaa viiden metrin päähän selkeänä. - Rinta sisään - vatsa ulos
- Spiikatessa ei vedetä vatsaa sisään ja rintaa ulos. Ryhti ei ole sotilaallisen jäpittävä. Pallean hallinta on tärkein asia, jonka olen oppinut spiikkauksesta. Editin salassa voit päästää pömppömahan röllöttämään ja laskea olkapäät alas. Ääni lähtee paremmin kun et jännitä.
- Kun vatsa roikkuu vapaana myös pallealla on tilaa liikkua. Palleaa hallitsemalla pääset eroon paniikinomaisesta hengenvedosta pitkien lauseiden välissä. Saat tulemaan puhetta ulos kuin sialta sontaa kun annat pallean hoitaa sisäänhengityksen. - Tee tekstiin muistiinpanoja
- Merkkaa tekstiin tauot. Kirjaa nuolilla intonaatio- ja rytmimerkintöjä. Käytä hymiöitä. Alleviivaa sanat, jotka tarvitsevat painotusta. - Eläydy tekstiin
- Hymyily kuuluu äänessäsi. Käytä sitä hyväksesi. Jos teksti on jännää, vilkuile vaikka olkiesi yli ennen kuin alat puhua. Kun luettelet lukuja, laske ne samalla sormillasi. Älä kiirehdi. Pui nyrkkiä. Jos puhut pienistä asioista kuvittele ne pikkuriikkisinä hyppysiisi. Kaikki tämä kuuluu äänessäsi, vaikkei katsoja sinua näekään. Varo kuitenkin syyllistymästä ylitulkintaan. Helppo tasapaino! - Tee spiikit etukäteen nauhurille
- Edittiin ei mennä treenaamaan spiikkejä. Työ on tehty jo toimituksessa. Itse luen spiikit nauhurille ja lataan ne editointiohjelmaan. Samalla saan jutun tarkan keston selville kun timelinella ovat sataset, ständärit ja spiikki mukana. - Pidä taukoja
- Pidä lauseiden välillä tavallista reilumpia taukoja, mikäli se helpottaa hengittämistäsi. Tyhjät leikataan kyllä pois, samalla tavalla kuin haastateltavan satasia leikataan. - Mene Suomen Puheopistoon Marsa Bäckin vastaanotolle (jokeri!)
- Kuvittelin olevani kelvollinen spiikkaaja kunnes kävin Suomen Puheopiston sparrauksessa. Kokemus oli ravisteleva. Runonlausunta oli omalla kohdallani spiikkaamista eniten hyödyttävää oppia. Runoja lausuessa on pakko ajatella lukemaansa. Pelkkä lukutaito ei riitä. Jos ei ymmärrä tekstin tunteita ei voi tekstiä tulkitakaan. Fiksu esimies päästää spiikkauskoulutukseen toimituksen rahoilla, kannattaa kysyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti