Ads 468x60px

tiistai 4. helmikuuta 2014

Raportti: Sony NEX-FS700 ylinopeuskäytössä

Testattiin töissä Sony NEX-FS700 kameraa, jolla on mahdollista kuvata jopa 800 kuvaa sekunnissa perinteisen 25fps sijasta. Lupasin kirjoittaa kameran käyttökokemuksista raportin kokeilujakson päätyttyä.



1 Tausta

Useissa Yleisradion viikottaisohjelmissa (Puoli seitsemän, Prisma studio, Kuningaskuluttaja, Strada ym.) on ollut toistuva tarve kameralle, jolla on mahdollista kuvata suuremmalla kuvanopeudella kuin 25 kuvaa sekunnissa. Paitsi dramaattisia hidastuksia, suuremmalla kuvanopeudella on haluttu erityisesti tallentaa liikettä, joka on on ihmissilmän havaittavaksi liian nopeaa. Tällaisia ovat vaikkapa erilaiset räjähdykset ja esineiden hajoamiset.

Suurnopeus- eli hi-speed-kamerat ovat olleet aikaisemmin niin arvokkaita, että Yleisradio on päätynyt käyttämään vuokrakalustoa satunnaisissa tarpeissaan. Kalliimpaan vuokrakalustoon (esim. Phantom Flex) yksittäisillä viikottaisohjelmilla ei ole ollut varaa. Sony toi alkuvuodesta 2012 markkinoille ensimmäisen alle 10 000 euroa kustantavan ammattilaiskameran, jonka kuvanopeus on satoja kuvia sekunnissa. Sony Finlandin Jouni Niiniahon ja Suomilammi Oy:n Arto Suomilammin avulla YLE:lle saatiin Sony NEX-FS700 testiin ja kameraa pääsivät käyttämään useat Yleisradion kuvaajat.

2 Ominaisuudet

Sony FS700 on 4K Exmor Super 35mm kennolla varustettu kamera, jolla on mahdollista kuvata enimmillään 800 kuvaa sekunnissa. Tällä hetkellä 4K ominaisuus vaatii ohjelmistopäivityksen ja ulkoisen tallennuslaitteen. Ilman päivitystä kamera tallentaa 1080p. Mikäli kuvanopeutta kasvatetaan yli 200 kuvaa sekunnissa on tingittävä resoluutiosta.

Kamerassa on vakiona Sonyn E-mount, joten käytettäessä esimerkiksi Canonin EF-optiikkaa on linssin ja rungon väliin asennettava adapteri. Myös Sonyn A-mountin linssit tarvitsevat adapterin. On huomioitava, että adapteri toimii extenderin lailla ”suurentaen polttovälin” 1,5 kertaiseksi.

Kamera tallentaa avchd-koodekilla parhaimmillaan 28 Mbps. Tallennusmediana toimivat SD-kortti, Sonyn memory stick ja Sonyn kameraan kiinnitettävä ulkoinen flash-muistiyksikkö.

Kamerassa on hdmi ja 3G hd-sdi –ulostulot ja kaksi xlr-sisääntuloa äänelle. Sisäänrakennettuja nd-filttereitä on kolme: ¼, 1/16, 1/64. Kameran vähimmäisvalontarve on 0.28 luxia.
Kamera käyttää info-litium-akkuja, joita on YLE:ssa yleisesti käytössä.

3 Workflow

Johtuen koodekista, kameran tuottamaa materiaalia ei voi suoraan logata Yleisradiossa toimittajien käytössä olevaan Avid Media Composer 3.5 leikkausohjelmaan. Testijakson aikana materiaali toimitettiin Mediasatamaan, missä materiaalin syöttö iPlay-järjestelmään vaati kaksinkertaisen muunnoksen.

Itse tein muunnoksen omalla MacBook-läppärilläni seuraavalla työnkululla ilman, että hankin ainuttakaan maksullista ohjelmaa. Ensin latasin Panasonicilta AVCCAM-plugin Quicktime-playeriin. Sen jälkeen asensin Mpeg Streamclip –konvertointiohjelman. Tällä ohjelmalla virheilmoituksesta huolimatta materiaali käänytyy DV25-laaduksi, jonka voi importata suoraan Avidiin.

Työnkulku on mutkikkaampi kuin logatessa P2-kortilta materiaalia, mutta teknisyydeltään samaa vaativuusluokkaa kuin Canonin järjestelmäkamereoiden tuottaman videomateriaalin importointi.

3 Kenttäkelpoisuus

Sinällään FS700 ei ole ylinopeuskuvaamiseen yksistään vihitty laite (vrt. Vision Researchin Phantom-mallisto) vaan kameralla voi työskennellä normaalinopeudella kuin millä tahansa pienemmällä ammattilaiskameralla. Zebrat, peakingit, focus-assistit, irikset, white-balancet, äänisäädöt löytyvät helposti nappien takaa.

Zoomaus ja skarppaus on hoidettava manuaalisesti, mutta hallituissa hi-speed-kuvissa operointi ei ole ongelmallista. Palaan kalustoehdotuksessa lisävälineisiin tarkemmin.

3.1 Hi-speed-kuvaus

Hi-speed-kuvauksessa on valittavissa kaksi kuvaustapaa, start trigger ja end trigger (vrt. pre-rec). Hi-speed kuvia ei voi tehdä jatkuvalla tallennuksella vaan klippien pituus realiajassa (25fps) on kymmenen sekunnin luokkaa. Tällöin klipin realipituus hidastetulla nopeudella (400fps) on noin 2:20. Kymmenen sekunnin tallennusaika voi tuntua lyhyeltä, mutta käytännössä hi-speed-kuvattava tapahtuma kestää harvoin yli kymmenen sekuntia.

Hi-speed-klippi tallentuu ensin kameran omaan puskurimuistiin, minkä jälkeen kamera alkaa tallentaa valmista klippiä kortille. Tämä siirtoaika vaihtelee kortin ja kuvanopeuden mukaan, mutta käytännössä voi varautua kymmenien sekuntien odotteluun, jolloin kameraa ei voi käyttää kuvaamiseen. Hyvä puoli on siirron aikana näytössä vilistävä esikatselukuva, josta voi tarkastaa siirron valmistumista. Kun haluttu toiminta on siirtynyt kortille voi painaa Cancel ja säästää aikaa kun lopun häntiä ei tarvitse turhaan kortille siirtää. Klipeistä ei tarvitse tehdä täysmittaisia vaan siirron voi katkaista kesken.

Hi-speed kuvauksessa on otettava huomioon tavallista nopeampien suljinaikojen vaikutus tarvittavan valon määrään. Sisätiloissa tarvitaan väistämättä lisävalaistusta kuvattaessa yli 200fps. Tavalliset loisteputket ovat kameroille ”liian hitaita”, mikä esiintyy kuvassa flikkeröintinä. Tarvitaan erikoisvaloja.

Tässä yksi klippi Teneriffalta, 200fps muistaakseni.


3.2 Ergonomia, etsin, hallinta


FS700 on samaa kokoluokkaa kuin Panasonic HPX250 eli ammattilaisluokassa pieni kamera. Kamera on yleistuntumaltaan muovisen oloinen esimerkiksi isompiin Panasonicin tuotantokameroihin verrattuna. Kantokahvan lisäksi käytettävyyttä helpottaa kameran kylkeen sijoitettava käsikahva, jonka voi kääntää haluttuun kulmaan. Kameraa ei testattu olkavarakuvauksessa, missä olisi tarvittu vähintäänkin erillinen olkarigi ja erillinen etsin. Ergonomisesti kamera on tarkoitettu pääasiassa jalustalle sijoitettavaksi.

Ainoana kiinteänä etsimenä toimii kameran päälle sijoitettu lcd-näyttö, johon kiinnitetään ontto etsinputki. Putken ansiosta skarppaaminen helpottuu esimerkiksi auringonpaisteessa, mutta näytön kiinnikkeet joutuvat tällöin koville. Lcd-näytön viereen onkin rakennettu kiristysruuvi, jolla voi varmistaa, ettei söökkari valahda kuvatessa alas. Joka tapauksessa etsinratkaisu tuntuu kompromissien summalta.

Päälle sijoitettu lcd-näyttö etsinputkella varustettuna on ongelmallinen kuvattaessa maan tasalta ja silmänkorkeuden yläpuolelta.

Pienessä kamerassa myös hallintanapit ovat pieniä. Valikot ja oleellisimmat kontrollit löytyvät kuitenkin pienisormiselle helposti. Kameran pohjassa ja kantokahvassa on reilusti ruuvinreikiä, mikä helpottaa rigien kiinnittämistä.


3.3 Kuvanlaatu


Super 35mm -sensorilla varustetulla kameralla on mahdollista tehdä esteettisiä ”leffatyylisiä” kapean syväterävyysalueen kuvia. Suosittuihin Canonin EOS-kameroihin verrattuna FS700 on kuitenkin täysiverinen videokamera siinä missä still-kameroiden ergonomia ja toiminnallisuudet on suunniteltu ensisijaisesti valokuvien ottamiseen.

Kuvanlaadussa ei havaittu 25fps käytössä heikkouksia, joskin testeissä kameraa on haukuttu softimmaksi, mitä 4K erotteluun pystyvän kameran uskoisi olevan.

Hi-speed-kuvauksessa kuvanlaatu muuttuu 800fps nopeuteen mentäessä kelvottomaksi. Kameran tehot eivät riitä yli 200fps nopeudella 1080p resoluutioon, joten pystyjuovia on vähennetty. Kameran käytännön maksiminopeus on korkeintaan 400fps, mielellään 200fps.

4 Esimerkkisetti

Varusteluetteloa kootessa on otettu huomioon kameran toiminnalliset puutteet ja toisaalta Yleisradiossa jo käytössä olevat varusteet.

4.1 Metabones EF-adapteri


Adapterilla kameraan voi kiinnittää Canonin EF ka EF-S-sarjan linssit. Adapteri toimii extenderin lailla, joten esimerkiksi 24mm laajakulmalasilla saadaan 35mm vastaava kuva. Adapteri on elektroninen, joten kameralla on mahdollista kontrolloida aukkoa ilman lisävälineitä.

Päivitys (4.2.2014): Metabonesin Speedboosterilla croppauksesta pääsee käsittääkseni eroon. Ks. tuote Suomilammin storessa.

4.2 Rigi


Itse käytin kamerassa Manfrotton uutta Sympla 3-akselista pohjaplatea, johon saa rigiputket kiinni. Käytin 30mm putkia, jotka ovat juuri ja juuri riittävät follow-focuksen ja matteboksin kiinnittämiseen. Platessa on sivu-, pysty- ja pituussuunnan säätö, mikä on erinomainen apu rigin hienosäädössä.

Rigiin olisi syytä lisätä vielä olkakuvaustuki ja ja varsi ulkoiselle näytölle, mikä mahdollistaisi sen, että kameraa voisi käyttää hi-speed-kuvauksen lisäksi kuvauskeikan pääkamerana.

4.3 Follow-focus


EF-objektiiveilla kuvatessa skarppaus tapahtuu manuaalisesti. Follow-focus on ergonomian vuoksi käytännössä pakollinen lisävaruste.

4.4 EVF


Kameran kömpelön lcd:n ja liian pitkän etsinputken vuoksi irrallinen evf helpottaisi kuvausta. Itse käytin Zacuton EVF Pro etsintä.

5 Arvio


5.1 Miinukset


Innolla odotettu FS700 oli hi-speed-mielessä pettymys. Korkealaatuista ylinopeuskuvaa kameralla tuntui saavan vain nopeudella 200fps.

– Kamerassa ei ole riittävästi potkua. YLE etsii hi-speed-kameraa, mutta FS700:n tuottama tyydyttävälaatuinen 400fps on korkeintaan ”medium-speed”.

– E-mount rajoittaa optiikan tehokasta käyttöä. Adapterilla toki saa EF ja PL-lasit kiinnitettyä, mutta esimerkiksi 24mm prime-linssin kuva ei ole niin laaja kuin sen toivoisi 35mm kennolla olevan. Adapteri toimii extenderin lailla ja kaventaa kuva-alaa. Ongelma ratkeaisi hankkimalla kameraan varta vasten setti Sonyn E-sarjan linssejä. Laajan kuvan saa käyttämällä kroppikennoille suunniteltuja laajakulmalaseja, mutta niissä on heikko valovoima, vääristymiä ja vinjetointia.

– Kameran etsin ja siihen kiinnitettävä putki osoittautuivat käytössä hankaliksi.

– AVCHD-koodekki sopii huonosti yhteen YLE:n tämänhetkiseen järjestelmään.

5.2 Plussat

– FS700 on monipuolinen ja esteettisesti korkealaatuista kuvaa tuottava kamera. Laadukkaan 35mm kennon kuva nopeiden linssien kanssa tuottaa viikottaistuotannoissa silmiinpistävän nättiä jälkeä.

– Kamera on monipuolinen ja 35mm EOS-kameroihin verrattuna täysverinen videokamera. FS700:lla voisi hyvinkin kuvata kokonaisia inserttejä sen sijaan, että se olisi vain lisäväline, kuten GoPro ja EOS-järkkärit. Ennen kaikkea kameralla voi äänittää laadukkaasti kahden xlr-sisääntulon, äänisäätöjen ja kuulokeliitännän ansiosta.

­– Hinta 6450e (alv 0%)

- Kameraa saa tällä hetkellä vuokrattua Kinosfilmiltä hintaan 210 e päivä (alv 0%)
LISÄTIETOJA:




Arrin rigi FS700:lle (Mediatrade)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

 
Blogger Templates