Prisma Studio: Henkilökohtainen käyttöjärjestelmä

Tein Prisma Studioon jutun keinoälyn tulevaisuudesta. Jutussa inspiraation lähteenä oli Spike Jonzen uutuusleffa ja oscar-ehdokas "Her". Turhan varman päälle tuli pelattua, mutta jäi työstä muutama hyvä kokemus kerrottavaksi.

Lähikuvat haastatteluissa

Pyysin jutun kuvaajalta Janne Lindroosilta pelkkiä lähikuvia haastatteluissa. Tähän oli ihan käytännön syytkin (lokaatiot eivät suoraan tukeneet tarinaa), mutta halusin kokeilla lähikuvien voimaa. Mikko Niskanen oli mielestäni oikeassa siinä, että tv:ssä vahvin kuva on lähikuvassa puhuva ihminen, jolla on asiaa. Huomasin, että LK pysyy pidempään tehokkaana kuin PLK eli haastattelupätkiä ei tarvinnut peittää kuvilla. Toki hyviä haastateltavia kehtaakin näyttää.

Jutun eka osa Areenassa (niin kauan kun linkki pysyy hengissä).

Näytteleminen

Harrastan äärimmäisen vähän näyttelemistä jutuissani. Nyt jouduin istuttamaan juttuuni mm. dialogia keinoälyn kanssa, jota en kuullut på plats kuvaustilanteessa. Se oli haastavaa ja hauskaa. Toisin kuin vaikka Puoli seitsemän -ohjelmassa olisin tehnyt, tässä jutussa ei höpöilty vaan yritettiin luoda uskottava tulevaisuudenkuva, jossa kehittynyt keinoäly avustaisi meitä arjen askareissa. Vuoden päästä häpeän varmasti silmät päästäni, mutta juuri nyt olen sitä mieltä, että kannatti ottaa riski ja näytellä. Ei nää hommat ny niin vakavia ole.

Toinen osa Yle areenassa

Ei kikkailua kikkailun vuoksi

En ole ennen tehnyt juttua tulevaisuudesta ja aihe herätti heti alkuun paljon ajatuksia siitä, millaista grafiikkaa ja tulevaisuudenkuvaa jutussa voisi näyttää. Mielestäni Spike Jonzen leffassa kuvallisesti hienointa oli trikkien turhan korostamisen poissaolo. Tulevaisuus ei vaadi lentoautoja vaan tekniikka on tehty ubiikiksi eli huomaamattomaksi. Itse uskon tulevaisuudenkuvaan, jossa teknologia piilotetaan arkeemme. Taskussa, ranteessa, otsalla, nenänvarressa ja rinnalla pidettävät laitteet eivät tule lisääntymään räjähdysmäisesti.

Siksi päätin, ettei jutussa tulla käyttämään Terminator- tai Ironman-tyylistä teknistä räiskintäpelien ruudunreunagraffaa tai kikkailla chromalla. Loppujen lopuksi ainut kikka oli sijoittaa jutussa olevan korvanapin sisään ripaus sinistä valoa, jota ei tuossa Fazerin musiikista ostetussa korvatulpassa tehdasasetuksena ollut. Ehkä hukkasin ainutlaatuisen mahdollisuuden leikkiä graffalla, mutta ainakin nyt olen sitä mieltä että yksinkertaisuus auttaa huomion pysymisessä itse asiassa.

Jutun kolmas osa.